maanantai 17. joulukuuta 2018

Kerhon pikkujoulut

Karjakerhon pikkujoulut pidettiin ma 03.12. Rantasalmella Järvisydämessä. Paikka tarjosi upeat puitteet tilaisuuden järjestämiselle. Ruoka oli maittavaa ja väkeä oli hienosti liikkeellä. Arviolta 65 henkeä pääsi mukaan tilaisuuteemme. Tilaisuus aloitettiin ProAgrian ja Faban puheenvuoroilla. ProAgrialta palvelupäällikkö Minna Pirkkalainen ja maidontuotannon asiantuntija Liisa Heinonen olivat puhumassa Lean johtamisesta maatiloilla. Faban puheenvuorolla Viking Geneticsin vientimanageri Seppo Niskanen kertoi jalostuksen historiasta, NTM muutoksista ja Viking-sonnien menestymisestä maailmalla.

Mielenkiintoisten puheenvuorojen jälkeen ohjelmassa oli jouluinen lounas ja sen jälkeen jaettiin palkintoja. Kerhon kilpailuista palkittiin kestävien karjojen, kestävien lehmien ja karjojen välisten kilpailujen menestyneitä tilallisia. Kerho jakoi kerhon aiemmalle puheenjohtajalle Sanna Hämäläiselle Faban jalostuksen pronssisen ansiomerkin. Tilaisuudessa palkittiin myös valtakunnallisissa jalostuskilpailuissa menestyneitä tilallisia. Lisäksi palkittiin runsas joukko myös alueen tämän vuoden 100-tonnareiden kasvattajia. Onnea vielä kaikille!





Karjojen välisen tuotoskilpailun (alle 30 lehmää) palkitut tilalliset.

Karjojen välisen tuotoskilpailun (yli 30 lehmää) palkitut tilalliset.

Kestävät karjat, 1 sarjan, palkittu karjanomistaja

Kestävät Karjat, 2 sarjan, palkitut karjanomistajat

Kestävät lehmät -kilpailussa palkittuja karjanomistajia.

Palkittuja 100-tonnareiden kasvattajia.