keskiviikko 16. elokuuta 2017

Karjapäivän tunnelmia

Eilen järjestettiin Etelä-Savon Karjakerhon Karjapäivä -tapahtuma Kangasniemellä Häkkisen Juhan ja Jaanan tilalla. Ilma suosi hienosti ja päivä oli oikein onnistunut. Mukavasti olimme saaneet eri alan yhteistyökumppaneita mukaan. Karjaväki oli liikkeellä iloisin mielin ja päivän aikana oli monenlaista ohjelmaa nähtävillä ja kuultavana. Iso kiitos vielä Korkeamäen tilan väelle kun tarjositte meille niin hienot puitteet päivän toteuttamiselle.

Matti Muhonen käynnisti karjapäivän musiikkiesityksellä.

Karjakerhon puheenjohtaja Minna Juutila piti tervetulopuheen.

Outi Kiesilä ProAgrialta haastattelemassa tilallisia Jaanaa ja Juhaa.
Helena Korkee Fabasta esittelemässä tilan jalostuseläimiä

Tilan huippulehmiä esittelyssä




Heikki Pahkasalo ProAgrialta puhumassa

Auli Himanen Viking Geneticsiltä kertoi genomitestauksen hyödyistä.

Melan puheenvuorossa kuulimme erilaista työhyvinvointiasiaa.

Karjakerho muisti tilan väkeä lahjakortilla.

Arpajaiset käynnissä.

Johanna Jahkola piti luennon eläintenkäsittelyyn liittyen.


Johanna näytti eläinten käsittelyä myös käytännön esimerkein.



Päivän päätteeksi oli vielä mahdollisuus tutustua tilan navettaan.



Paljon muitakin kuvia päivästä on nähtävillä kerhon Facebook-sivuilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti