tiistai 29. marraskuuta 2016

Pikkujouluhumua

Eilen vietettiin Karjakerhon pikkujouluja Anttolassa Ollinmäen Viinitilalla. Tilaisuuteen osallistui n. 65 henkeä. Alussa juhlaväki sai nauttia jouluista glögia ja sen jälkeen pidettiin VetCaren ja KärkiAgrin sponsoripuheenvuorot. Sitten oli vuorossa ruokailu ja pääsimme nauttimaan monipuolisen jouluaterian maistuvista ruokalajeista. Palkintojenjako oli seuraavana ohjelmassa ja jaoimme ansiomerkit, karjakerhon omat palkinnot (karjojen välinen tuotoskilpailu, kestävät karjat, kestävät lehmät), Faban valtakunnan palkinnot sekä 100-tonnareita muistettiin. Lopussa arvottiin vielä arpajaispalkinnot kahvin lomassa. Kokonaisuudessaan tilaisuus oli oikein onnistunut ja väkeä oli hienosti liikkeellä.

Karjojen välisessä tuotoskilpailussa sijoittuneet tilat

Kestävien karjojen -kilpailussa sijoittuneet tilat

Kestävien lehmien -kilpailussa sijoittuneet tilat

Juhlaväkeä oli hienosti paikalla



Ell Maria Tirkkonen sai hopeisen ansiomerkin

Karjojen välisen tuotoskilpailun 1. sarjan palkitut

Karjojen välisen tuotoskilpailun 2. sarjan palkitut

Kestävien karjojen -kilpailun 1. sarjan palkitut

Kestävien karjojen -kilpailun 2. sarjan palkitut

Kestävien lehmien -kilpailun palkitut

Faban valtakunnallisissa kilpailuissa menestyneitä tilallisia

Valtakunnallisissa kilpailuissa menestyneitä

Palkittuja 100-tonnareiden omistajia

maanantai 14. marraskuuta 2016

Vielä ehtii ilmoittautua mukaan pikkujouluihin


Karjakerhon Pikkujoulut järjestetään tänä vuonna ma 28.11. klo 10.30 alkaen Ollinmäen Viinitilalla Anttolassa (os. Anttolantie 1640, 52100 Anttola). Tapahtuman sponsoreina toimivat Vetcare ja Kärki-Agri.

Tapahtuman aikataulu:
klo 10.30 Tervetuloglögit
klo 10.45 Vetcarelta ELL Susanna Peiponen luennoi aiheesta "Ajankohtaista Vetcaren nautatuotteista"
klo 11.15 Kärki-Agrilta myynti- ja markkinointipäällikkö Riitta Punkari luennoi ajankohtaisista aiheista
klo 11.45 Jouluinen Lounas
klo 12.45 Palkintojen jako (karjojen välinen tuotoskilpailu, kestävät lehmät, kestävät karjat, valtakunnan palkinnot, ansiomerkit, 100-tonnarit)
klo 13.30 Lähtökahvit + joulutorttu ja Hyvää kotimatkaa kaikille


Pikkujouluissa järjestetään myös arpajaiset, mihin olemme saaneet hyviä palkintoja, joten varaathan  pientä rahaa mukaan.

Ilmoittautumiset pikkujouluihin tarjoilun takia keskiviikkoon 16.11. mennessä joko sähköpostilla merja.valkonen@faba.fi tai tekstiviestillä: 040-3115326. Lämpimästi tervetuloa kaikille ja iloista joulumieltä matkaan! :)

maanantai 3. lokakuuta 2016

Vastapainoa maataloustöille

Lehtien putoillessa puista, kurkiaurojen suunnitellessa oikeaa suuntaa talveksi ja joutsenten kerääntyessä yhteen on meilläkin, Isännillä ja Emännillä, aikaa suunnitella talven ohjelmaa.  Pelto- ja pihatöiden jäädessä vähemmälle on karjanhoitotöiden lomassa mahdollisuus kehittää itseään monella tapaa. Proagrialla, Faballa sekä meijereillä on tarjolla monipuolista koulutusta, on yksittäisiä päiviä ja pienryhmiä. Lisäksi on mahdollisuus käydä näyttelyissä, niistä ensimmäisenä taitaa tulla KoneAgria Jyväskylässä ja sitten seuraa EuroTier ja Agromek.  Monet yhteistyötahot järjestävät matkoja noihin tapahtumiin.

Itse pidän tärkeänä liikuntaharrastuksen ylläpitoa talvisaikaan.  Joku ohjattu jumppa tai kuntosali olisi meille kaikille hyväksi. Vaikka tuntuisi, että liikuntaa saa töistäkin riittävästi niin kyllä ne työtkin sujuvat vielä mukavammin, kun kuntoa ja voimaa on enemmän. Joku fysioterapeutti sanoi kerran, että voimaa pitää olla niin paljon, että työ ei rasita. No sitten tullaan siihen, että kunnon kasvaessa jonkun työn voi tehdä ripeämmin ja ottaa sen ns. harjoituksen kannalta, ei tarvitse kuin venyttelyt päälle. Ja niitä venyttelymahdollisuuksia löytyy töiden lomassa, esim. kun odottelet kuka lehmä tulee kertomaan sinulle asiansa, jo on pohjelihas venynyt mukavasti. 
Ulkona tapahtuvaa liikuntaa ei pidä myöskään unohtaa.  Kävely tai juoksu on meille kaikille mahdollisia liikuntamuotoja kotiovelta käsin. Ja jos sattuu vierastavan pimeässä liikkumista voihan sitä lähteä vaikkapa aamunavetalta selvittyään lenkille. Kävellessä tulee muistaa pitää ripeää tahtia yllä, että hapenkuljetuselimistö saa kyytiä.
Itse tykkään kokeilla jotain uutta harrastusta ja nyt menin kahvakuulatunnille. Olipa muuten kokonaisvaltainen rasitus, vaikka helpolta tuntuikin. Siinä yksi esimerkki joka sopii kaikille.
Jos liikkumaan lähteminen tuntuu vaikealta, ´usko pois´ palaaminen on palkitsevaa!
 
Leena Turtiainen
Umpilehmien onnea

Kuvat: Leena Turtiainen

 

maanantai 26. syyskuuta 2016

Pikkujoulut lähestyy

Karjakerhon Pikkujoulut järjestetään tänä vuonna ma 28.11. klo 10.30 alkaen Ollinmäen Viinitilalla Anttolassa (os. Anttolantie 1640, 52100 Anttola). Tapahtuman sponsoreina toimivat Vetcare ja Kärki-Agri.

Tapahtuman aikataulu:
klo 10.30 Tervetuloglögit
klo 10.45 Vetcarelta ELL Susanna Peiponen luennoi aiheesta "Ajankohtaista Vetcaren nautatuotteista"
klo 11.15 Kärki-Agrilta myynti- ja markkinointipäällikkö Riitta Punkari luennoi ajankohtaisista aiheista
klo 11.45 Jouluinen Lounas
klo 12.45 Palkintojen jako (karjojen välinen tuotoskilpailu, kestävät lehmät, kestävät karjat, valtakunnan palkinnot, ansiomerkit, 100-tonnarit)
klo 13.30 Lähtökahvit + joulutorttu ja Hyvää kotimatkaa kaikille


Pikkujouluissa järjestetään myös arpajaiset, mihin olemme saaneet hyviä palkintoja, joten varaathan  pientä rahaa mukaan.

Ilmoittautumiset pikkujouluihin tarjoilun takia keskiviikkoon 16.11. mennessä joko sähköpostilla merja.valkonen@faba.fi tai tekstiviestillä: 040-3115326. Lämpimästi tervetuloa kaikille ja iloista joulumieltä matkaan! :)

perjantai 2. syyskuuta 2016

Kestävien lehmien galleria

Tällä sivulla julkaisemme kuvia jäseniemme kestävistä lehmistä. Mitään erityistä maitokilorajaa ei ole vaan kukin voi lähettää kuvan omasta suosikkilehmästään joka on jo pidemmän ajan palvellut omassa karjassa. :) Kuvia voi lähettää osoitteeseen: merja.valkonen@faba.fi.

Laita kuvan mukaan seuraavat tiedot:
Lehmän nimi
Lehmän isä
Elinikäistuotos
Omistajat
Kunta

Hulikan Vadelma (i. H. Painija) 107 655kg, Pekka ja Ann-Helena Hokkanen, Kangasniemi

Ruusu (i. B M.Nfl Tv) 113 485 kg, Hämäläinen Sanna ja Markku, Kerimäki

Ynnikki (i. N. Ooppium) 70 329 kg, Eronen Tapio ja Juopperi Laura, Rantasalmi

maanantai 15. elokuuta 2016

Muurikki 2016

Muurikki-2016 näyttely järjestetään tänä vuonna Anjalan koulutilalla la 27.08.  klo 10 alkaen. Järjestäjänä toimii tänä vuonna Kymenlaakson Karjakerho.

Näyttelyssä nähdään Ayrshire, Holstein ja Suomenkarja sekä myös Jersey eläimiä  10 kk ikäisestä lähtien. Näissä luokissa kilpaillaan eläimen kauneudesta tuomareiden laittaessa eläimet paremmuusjärjestykseen. Lisäksi on Junior Handler ja Showmanship kisat. Näissä luokissa eläimen esittäjät kilpailevat keskenään.

Päivä alkaa Jersey rodun kilpailuilla jatkuen Suomenkarjalla ja Ayrshire rodulla. Iltapäivä alkaa Junior Handlereilla jatkuen Holstein rodun kilpailuilla. Päivä päättyy Showmanship kisaan klo 16.
Tervemenoa kannustamaan omat suosikit voittoon! :)

Täältä löytyy näyttelyn tarkempi kutsukirje.

maanantai 1. elokuuta 2016

Kerhon kesäteatteritapahtuma

Karjakerhon kesäteatteritapahtuma järjestettiin 30.06. Juvalla. Kävimme katsomassa Partalan Kuninkaankartanon kesäteatterissa Mielensäpahoittaja ja poika -näytöksen. Ilma suosi hienosti teatteri-iltaa ja paikalle saapui 40 kerhon jäsentä nauttimaan viihdyttävästä kesäteatterinäytöksestä. Näytöksen väliajalla oli tarjolla kahvia ja raparperipiirakkaa, mitkä Faba osk. sponsoroi kerholaisille. Ilta oli oikein onnistunut ja ihmiset liikkeellä hyvillä mielin. Kiitokset kaikille osallistujille! :)

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Lypsikit Livenä 24.-25.08.2016

TÄLLÄ KERTAA RETKI JOUDUTTIIN PERUMAAN VÄHÄISEN OSALLISTUJAMÄÄRÄN VUOKSI.

Etelä-Savon Karjakerho järjestää matkan Lypsikit Livenä tapahtumaan mikä järjestetään Oulun seudulla 24-25.8.

Lähtö tapahtuu aikaisin keskiviikkona 24. pv kohti Oulua. Alustavan suunnitelman mukaan matkalla pysähdymme Pikkarainen MTY:ssä, Maaningan tilalla ja mikäli aikataulu sallii myös Koivula MT:ssä. Tarkemmat tiedot tilakohteista löydät alla olevan linkin takaa Faban nettisivuilta.


Majoittuminen Ouluun Sokos Hotel Edeniin kahden hengen huoneisiin keskiviikkona klo 17.00.
Illalla on mahdollisuus osallistua Faban iltakemuihin Peuhun kartanoon.


Torstaina 25.8. vierailemme vielä Lampergin tilalla klo 10-14, jonka jälkeen lähdemme ajamaan kotiin.

Majoituksen hinta 72,50e (2 hh). Kuljetuksen hinta muodostuu lähtijöiden mukaan. Karjakerho tukee osallistujien matkakuluissa. Lähdemme matkaan joko pikkubussilla tai mikäli lähtijöitä ei ole kovin montaa, liikumme henkilöautoilla. 


Sitovat ilmoittautumiset 15.7. mennessä Pirjo Solla-Piispaselle: pirjosollapiispanen (at)
gmail.com.
Lisätiedot ja kysymykset Pirjolle tai Sannalle: kuusikkopirtti (at)
gmail.com. Mukaan mahtuu 20 nopeinta ilmoittautujaa.


http://www.faba.fi/fi/lypsikitlivena


torstai 16. kesäkuuta 2016

Kesän alku on vuoden paras hetki

Meidän tilalla Koskelassa on se jo koettu jokin aika sitten. Varmasti monella muullakin tilalla tätä ilon päivää on jo vietetty. Kesän alun paras tunne on minusta se, kun navetta on tyhjä ja jokainen sorkka on ulkoistettu.

Riemu on kantturoilla suunnaton pihatosta ja talviulkoilusta huolimatta. On se heinä vaan siellä laitumella parempaa ja vapaus rajaton. Tai ainakin lähes rajaton. Joinakin vuosina ne rajat pysyvät paremmin mielissä ja toisina taas… Noh niitä aitoja vähän korjaillaan ja villiintyneitä äpyleitä metsästetään naapurin kasvimaalta. Sitäkään en voi ymmärtää miksi se on sinne aina mentävä, kun omakin kasvimaa tuossa olisi! Eräänkin puutarhatontun olen korvannut, sontaläjän siivonnut ja asfalttipihaa pessyt. Eikä emännyyttä ole takana vielä kuin parisen vuotta. Eikä se aidan tekokaan aina niin herkkua ole, alusten trimmaamisesta puhumattakaan. Paarmat pörrää ja itikat inisee, olkapäät palaa ja kädet on täynnä lasikuitutikkuja.

Mutta tiedättekö, kaikesta tästä huolimatta minä nautin ja kovaa! Jos Jukola on suunnistajan joulu, niin laitumelle lasku on todellakin karjanomistajan vuoden onnellisin päivä! Alla kuvia meidän tilalta.

-Kukka-Maaria Kärki



Kuvat: Kukka-Maaria Kärki

maanantai 30. toukokuuta 2016

Kesätapahtuma lähestyy

Karjakerhon kesäteatteritapahtuma lähestyy kovaa vauhtia. Muistathan ilmoittautua ajoissa.

Ilmoittautuminen kesätapahtumaan viim. ma 13.06. joko sähköpostilla merja.valkonen@faba.fi tai tekstiviestillä 040 3115326.

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Kerhon vuosikokous Juvalla

Eilen pidettin Etelä-Savon Karjakerhon vuosikokous Juvalla Partalan Kuninkaankartanolla. Paikalla oli 36 henkeä. Tilaisuus aloitettiin Tapani Komosen (NHK Dairy Oy) puheenvuorolla ja aiheena hänellä oli elämän laatu, työn keventäminen ja kannattavuuden lisääminen. Tämän jälkeen oli vuorossa lounas.

Sen jälkeen pidettiin sääntömääräinen vuosikokous. Vuosikokouksessa hyväksyttiin muutokset kahteen kilpailuluokkaan. Karjojen välisessä valkuaistuotoskilpailussa olisi jatkossa kaksi luokkaa: alle 30 lehmää ja yli 30 lehmää. Samoin kestävien karjojen kilpailussa luokat muutettiin alle 30 lehmää ja yli 30 lehmää. Muutos tehtiin, koska tilojen määrä vähenee huimaa vauhtia ja samalla myös keskilehmäluku on voimakkaassa nousussa. Tämän muutoksen vuoksi kyseisten kilpailujen palkinnot jaetaan kerhon pikkujoulujen yhteydessä.

Kerhon jäsenmaksut päätettiin säilyttää ennallaan. Uusina jäseninä johtokuntaan valittiin Pekka Poikolainen Pieksämäeltä sekä Minna Juutila Mikkelistä. Erovuoroisista jäsenistä Leena Turtiainen jatkaa johtokunnassa.

Kuvia vuosikokouksesta

 
Kilpailujen tuloksia:





perjantai 8. huhtikuuta 2016

Virtasalmen 4H-vasikkaketju sai jatkoa


Virtasalmen 4H-vasikkaketjua jatkettiin oikein aurinkoisessa säässä 01.04.2016 Virtasalmella, kun Numero-niminen vasikka sai uuden omistajan. Aaro Ikonen luovutti reippaan vasikan Taika Manniselle ja vasikan uusi omistaja olikin jo innoissaan oman vasikan saamisesta. Numero oli ollut syntyessään todella kookas lehmävasikka, mutta hyvin oli Aaro vasikan kesyttänyt. Numero on rodultaan ayrshire ja sen isä on VR Nordtorp Epost Evo ja emä Juoni. Kyseessä oli Juonen toinen vasikka, kun ensimmäinen oli ollut sonnipoika. Virtasalmen 4H-vasikkaketju on toiminut 80-luvulta asti ja vaikka jossain vaiheessa oli ollut ketjussa pieni katkos, niin onneksi ketju saatiin taas uudelleen toimimaan. Nyt Taika pääseekin harjoittelemaan vasikan hoitoa ja luovuttaa aikanaan sitten Numeron ensimmäisen lehmävasikan seuraavalle innokkaalle nuorelle.

Numero poseerasi hienosti uuden ja vanhan omistajansa kanssa.

 

100-tonnarin juhlintaa Pieksämäellä 31.03.

Ylösen Sarin ja Riston tilalla Pieksämäellä oli aihetta juhlaan, kun heidän Tylli-niminen lehmänsä ylitti 100-tonnarin rajan. Tylliä oltiinkin juhlimassa isommalla porukalla ja myös tilan nuoriso oli kovasti auttamassa juhlien järjestämisessä. Kahvipöytä oli laitettu koreaksi ja Sari kertoi juhlavieraille millainen lehmä Tylli oli ollut. Vierailimme myös navetassa tervehtimässä itse päätähteä ja ihailemassa muitakin navetan upeita eläimiä. Tylli on poikinut 8 kertaa ja helmikuussa mamma pääsi maagisen rajan yli. Parhaalla kaudellaan Tylli on lypsänyt huimat 14 437 kg ja keskituotos mammalla on ollut 11 059 kg. Tyllin isä on Strandskogen ET ja emänisä T Lambada Tv.

Tylli 100-124749 F

Sari aloittamassa Tyllin kakkua.

Sari esitteli tyttärensä kanssa navetan eläimiä juhlavieraille.
Tilan Manitar-hieho, joka oli saanut huippugenomin +24.

torstai 31. maaliskuuta 2016

Juhlahumua Rantasalmella

Rantasalmella juhlittiin Pesosen Tuomon tilalla tilan ensimmäistä 100-tonnaria, Tatjanaa. Tatjana muutti Pesosen tilalle vasta aivan hiljattain jo hieman varttuneemmassa iässä Ontrosen Tuomon ja Riitta-Liisan tilalta, kun Ontroset lopettivat karjapidon viime vuoden lopulla. Tatjana oli vielä hyvässä kunnossa ikäisekseen, vaikka poiki viime lokakuussa jo 9. kerran, joten oli hienoa, että vanhalle mammalle vielä uusi koti järjestyi. Nyt juhlinnassa olivatkin mukana niin Tatjanan uudet kuin vanhatkin omistajat. :)

Kuvassa Tatjana vanhojen ja uusien omistajiensa kanssa.

Tatjana 100-tonnari

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Kesätapahtuma 2016

Tulevana kesänä Karjakerho järjestää kesäteatteritapahtuman Juvan Kuninkaankartanon kesäteatteriin (os. Huttulantie 1, 51900 Juva) Mielensäpahoittaja ja poika –näytökseen torstaina 30.6. klo 19.00.
Faba osk. tarjoaa tilaisuuden väliajalla kahvit sekä osallistuu osaltaan lippujen kustannuksiin. Osallistujien omavastuuksi jää 15 euroa, varaathan tasarahan. Tiedossa on varmasti taas mukava reissu, joten toivomme jälleen runsasta osanottoa kesäkiireistä huolimatta.


Ilmoittautuminen kesätapahtumaan viim. ma 13.06. joko sähköpostilla merja.valkonen@faba.fi tai tekstiviestillä 040 3115326. Muistathan ilmoittaa mikäli joudut perumaan tulosi tapahtumaan. Kerhon sihteeri ja johtokunta jakaa liput osallistujille paikan päällä. Lämpimästi tervetuloa! :)


Lisäinfoa näytöksestä: http://kuninkaankartanonkesateatteri.fi/mielensapahoittaja-ja-poika/

 
 

tiistai 23. helmikuuta 2016

Puheenjohtajan tervehdys!

Johtokunta päätti rakentaa uudet kotisivut jäseniltä tulleen aiheellisen palautteen perusteella. Entisten kotisivujen päivitys ontui jostain syystä, sillä vaikka päivitettävät asiat toimitettiin ajallaan johtokunnan ulkopuoliselle päivittäjälle, ne eivät jostain syystä päätyneet ajoissa kotisivuille. Tästä syystä johtokunta päätti ottaa sivujen toiminnan omiin käsiinsä.

Uudelle sivustolla on tarkoitus kertoa kerhon toiminnasta ja lisäksi johtokunnan jäsenet kirjoittavat tänne kuulumisia vuorotellen. Toivomme, että karjakerhon toiminta ja johtokuntaan kuuluvat henkilöt tulevat näin paremmin kerhon jäsenille tutuiksi! Kotisivujen lisäksi toiminnasta kerrotaan Facebookissa: https://www.facebook.com/etelasavonkarjakerho/ ja perinteisissä jäsenkirjeissä jotka lähetetään edelleen kaksi kertaa vuodessa.

Kevätkokous vahvistaa kerhon toimintasuunnitelman. Tälle vuodelle johtokunta esittää järjestettäväksi kevätkokouksen ja puurojuhlan lisäksi kesäteatteria 30.6 Partalan kuninkaankartanon kesäteatterissa. Olemme myös kyselleet Muurikkialueen kerhoilta kiinnostusta järjestää yhteinen retki Lypsikit Livenä tapahtumaan. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee osallistumaan kerhon kevätkokoukseen ja saisimme myös uusia ehdotuksia kerhon toimintaan!

Toivotan kaikille hyvää karjaonnea vuoteen 2016! Toivottavasti ehditte töiden ohessa myös lepäämään ennen kevään ja kesän kiireitä!

Tavataan kerhon tapahtumissa!!
Sanna

maanantai 15. helmikuuta 2016

Kerhon vuosikokous ma 25.04.

Etelä-Savon Karjakerhon vuosikokous pidetään tänä vuonna Juvalla Partalan Kuninkaankartanolla (Huttulantie 1, 51900 Juva) maanantaina 25.04.2016 klo 10.30 alkaen. Tarjoilujen takia pyydämme ilmoittautumaan tapahtumaan viim. ma 18.04. mennessä joko sähköpostilla merja.valkonen@faba.fi tai tekstiviestillä 040-3115326.

Vuosikokouksessa käsittelemme sääntömääräiset vuosikokousasiat ja kokouksen jälkeen jaetaan kerhon palkintoja ja kunniakirjoja. Lämpimästi tervetuloa vuosikokoukseen! :)

Alustava ohjelma klo 10.30-14.00
Tapani Komonen NHKDairy Oy:stä tulee puhumaan elämän laatuun, työn keventämiseen ja kannattavuuden lisäämiseen liittyvistä asioista.
Lounas
Sääntömääräinen vuosikokous
Palkintojenjako (Lehmien jalostusarvokilpailut, Genomitestattujen hiehojen jalostusarvokilpailut, Lehmien valkuaistuotoskilpailut)

*Vuosikokouksen 25.04.2016 esityslista
*Toimintakertomus vuodelta 2015
*Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

tiistai 9. helmikuuta 2016

Uudet sivut

Etelä-Savon Karjakerholle otettiin uudet blogityyppiset kotisivut käyttöön. Blogin päivityksestä vastaa kerhon johtokunta ja tänne julkaisemme ajankohtaisia maatalousalan uutisia ja kuulumisia tiloilta. Tiedotamme kerholaisia myös tulevista tapahtumista. Tervetuloa seuraamaan blogiamme. :)
t.sihteeri